Tutkijat havaitsivat valoa nopeampia hiukkasia

Italialainen tutkimus on löytänyt viitteitä valoa nopeammista neutriinoista. Havainnon tehnyt tutkimusryhmä esittelee tuloksensa tänään Cernissä.

Italiassa Gran Sasson kansallisessa laboratoriossa havaitaan Cernin hiukkaskiihdyttimessä syntyneitä neutriinoja. Nyt julkaistujen mittausten mukaan ainakin osa neutriinoista olisi matkannut 730 kilometrin matkan 60 nanosekuntia nopeammin kuin mitä valolla kuluisi saman matkan kulkemiseen tyhjiössä.

"Olimme shokissa", kuvailee tulosta Antonio Ereditato Bernin yliopistosta. Ereditaton mukaan matkaan kulunut aika pystytään mittaamaan 10 nanosekunnin tarkkuudella ja ilmiö on havaittu jopa yli 16 000 kertaa viimeisen kahden vuoden aikana.

Enemmistö tutkijoista suhtautuu kuitenkin skeptisesti väitteisiin valonnopeuden ylittymisestä. Jos kaikki neutriinot liikkuisivat näin nopeasti, pitäisi esimerkiksi supernovaräjähdyksessä syntyvän neutriinopulssin saapua maapallolle vuosia ennen valopulssia. Todellisuudessa valo- ja neutriinopulssien välissä on vain tuntien aikaero.

Jos nopeusennätys varmistuu oikeaksi, se rikkoisi yhden nykyfysiikan perustavimmista säännöistä. Einsteinin suhteellisuusteorian mukaan mikään ei voi liikkua valoa nopeammin.

Aiheesta lisää Nature.com (englanniksi)