
Tutkijat ovat onnistuneet tunnistamaan hiilidioksidia ja metaania 63 valovuoden päässä sijaitsevalta Jupiterin kokoiselta planeetalta.
Yllättävää ja merkittävää löydössä on se, että havainnot tehtiin pienellä maanpäällisellä infrapunateleskoopilla, joka on 30 vuotta vanha. Havaijilla sijaitsevan teleskoopin peili on halkaisijaltaan vain kolme metriä.
"Se, että käytimme suhteellisen pientä maanpäällistä kaukoputkea on jännittävää, koska nyt voimme samaa tekniikkaa ja isompia maanpäällisillä teleskooppeja käyttämällä tutkia maapallon kokoisten planeettojen kaasukehiä", kertoo Mark Swain Jet Propulsion Laboratorysta.
Nyt toimivaksi osoitettu menetelmä perustuu uudenlaiseen kalibrointimenetelmään. Se poistaa havainnoista Maan ilmakehän häiriöiden sekä teleskoopin seurannan aiheuttamia virheitä.
Tällä hetkellä tunnetaan jo yli 400 etäisiä tähtiä kiertävää planeettaa eli eksoplaneettaa. Ne kaikki ovat selvästi maapalloa suurempia, mutta useita kotiplaneettamme kokoisia kohteita uskotaan löytyvän jo seuraavan kolmen vuoden aikana. Tällaisten kaukaisten maapallon sisarten kaasukehistä löytyvät orgaaniset aineet voisivat paljastaa vieraan elämän olemassaolon.
Tähtitieteilijöille on merkittävä etu, että pienten planeettojen kaasukehiä voidaan jatkossa tutkia myös verraten pienillä ja edullisilla maanpäällisillä teleskoopeilla.
Aiheesta lisää STFC:n sivuilla (englanniksi)
Avainsanat: Mark Swain, Giovanna Tinetti, eksoplaneetat, vieras elämä, SETI, observatoriot, kaukoputket,


