Kansainväliselle avaruusasemalle saatetaan asentaa lasereita avaruusromun torjuntaan

Kansainvälinen avaruusasema saatetaan aseistaa pienillä lasereilla. Niiden avulla voitaisiin muuttaa asemaa uhkaavien romukappaleiden ratoja.

Tutkijoiden varsinaisena tavoitteena on kehittää satelliitti, joka voisi laserillaan tuhota merkittävän osan vaarallisista avaruusromun palasista pudottamalla ne maapallon ilmakehään.

Nasan arvioiden mukaan matalalla Maata kiertävällä radalla on lähes 3 000 tonnia romua. Osa on suurempia kappaleita, kuten hylättyjä satelliitteja ja rakettien osia, osa taas pieniä hitusia, jotka ovat syntyneet isompien kappaleiden törmättyä.

Pienet kappaleet ovat erittäin vaarallisia, sillä niiden nopeus voi olla 10 kilometriä sekunnissa. Niitä on myös vaikea väistää.

Nyt ehdotettu laser käyttäisi vuonna 2017 Kansainväliseen avaruusasemaan asennettavaa EUSO-teleskooppia vaarallisten kappaleiden havaitsemiseen. Havainnon jälkeen useasta pienestä laserista koostuva järjestelmä höyrystäisi pienen kerroksen avaruusromun pintaa. Syntynyt plasma toimisi rakettisuihkun tavoin muuttaen kappaleen rataa.

Aiheesta lisää Space.com (englanniksi)