Suomalainen tutkija löysi kiviplaneetan elämänvyöhykkeeltä

Tutkijat ovat löytäneet kolme uutta supermaapalloa läheisen tähden ympäriltä. Yhdellä niistä saattaa olla elämälle suotuisa ilmasto. Havainnon tehnyttä kansainvälistä tutkimusryhmää johtavat Hertfordshiren yliopistossa ja Turun yliopiston Tuorlan observatoriossa työskentelevä Mikko Tuomi sekä Guillem Anglada-Escude Göttingenin yliopistosta.

"Kehitimme uuden tekniikan havaintojen analysointiin", Tuomi kertoo. "Tämä lisäsi merkittävästi herkkyyttämme ja mahdollisti kolmen uuden supermaapallon havaitsemisen HD 40307 -nimellä tunnetun tähden ympäriltä."

Aiempien tutkimusten perusteella tiedettiin, että kyseisellä tähdellä on ainakin kolme planeettaa kiertolaisinaan. Nyt julkaistut havainnot nostavat siis kyseisen aurinkokunnan tunnettujen eksoplaneettojen lukumäärän kuuteen. Tulevat tutkimukset saattavat paljastaa vielä lisää planeettoja tästä järjestelmästä.

Suurin mielenkiinto kohdistuu niin sanotulla elämänvyöhykkeellä sijaitsevaan kappaleeseen. Sen on arvioitu olevan noin seitsemän maapallon massainen, joten kyseessä on luultavasti kiviplaneetta. Vielä ei kuitenkaan tiedetä millaiset olosuhteet planeetalla vallitsee. Anglada-Escuden mukaan ei silti ole mitään syytä, etteikö siellä voisi olla maapallon kaltaista ilmastoa.

Tutkimus tehtiin käyttämällä ESOn HARPS-spektrografin mittauksia ja se julkaistaan Astronomy & Astrophysics -lehdessä.

Löydöstä kertova tutkimus (englanniksi)