Tähdet ja avaruus -lehden uutiset

Tuoreimpia uutisia

Uutiskategoriat

Uutisarkisto

Keskustelu

Uutishaku
   

avainsanoista

  

koko tekstistä

Tähdet ja avaruus -lehti

Vuorikatu 4B
00100 Helsinki

Tähtitieteellinen yhdistys URSA

Planeetat saattavat vaeltaessaan nielaista omat kuunsa

09.01.2016Sakari Nummila
Taiteilijan näkemys kaukaisessa aurinkokunnassa olevasta planeetasta ja sen kuusta. Kuva Nasa / JPL-Caltech

Muista aurinkokunnista löytyneet niin sanotut kuumat jupiterit ovat saattaneet menettää niitä aiemmin kiertäneet kuut.

Tähtitieteilijät ovat löytäneet jo yli 2 000 planeettaa muista aurinkokunnista. Teorioiden mukaan näiden ympärille olisi pitänyt kehittyä lukuisia kuita. Etsinnöistä huolimatta näiltä planeetoilta ei ole löydetty yhtään kiertolaista.

Tuoreen yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan yhtenä syynä saattaa olla planeettojen vaeltaminen.

Kuumat jupiterit ovat alkujaan syntyneet aurinkokuntansa ulko-osissa, mutta vaeltaneet myöhemmin sisemmäs. Ne sijaitsevat erittäin lähellä emotähteään, ja siksi niitä on ollut suhteellisen helppo havaita.

Planeetan kiertoradan muuttuminen voi nyt esitetyn tutkimuksen mukaan tehdä myös niitä kiertävien kuiden kiertoradoista elliptisempiä. Vaelluksen jatkuessa on vain ajan kysymys, milloin kuu joko repeää vuorovesivoimien takia kappaleiksi tai törmää planeetan kanssa.

Useimmat planeetat eivät kuitenkaan vaella näin suuria matkoja. Lisäksi planeetat voivat kaapata kuita myös sen jälkeen, kun niiden vaellus on loppunut. Maailmankaikkeuden pitäisikin nyt löydetystä mekanismista huolimatta olla täynnä erilaisia kuita.

Aiheesta julkaistu tutkimus (englanniksi)

Avainsanat: Eksokuu, Kuu, eksoplaneetta