Kepler on löytänyt jo 2321 eksokandidaattia - 46 elämänvyöhykkeellä

Nasan Kepler-avaruusteleskoopin uusimmassa luettelossa on jo 2321 eksoplaneettaa. Toistaiseksi moni niistä on vasta kandidaatteja, jotka odottavat varmistusta. Osa havainnoista saattaa paljastua datan vääriksi tulkinnoiksi.

Eksoplaneettakandidaateista 246 on Maan kokoluokkaa ja yhteensä 46 planeettaa sijaitsee elämänvyöhykkeellä.

"Uusin luettelopäivitys osoittaa pienten ja kauempana kiertävien planeettojen osuuden kasvua", kertoo Natalie Batalha San Josen valtionyliopistosta. "Tämä viittaa siihen, että lisää maankokoisia planeettoja tulee löytymään elämänvyöhykkeeltä."

Tähän mennessä julkaistut havainnot perustuvat Keplerin 16 kuukauden aikana keräämään dataan. Planeetan tunnistamiselle vaaditaan useita ylikulkuja emotähden pinnan poikki maapallolta nähtynä. Tästä johtuen havaintoajan kasvaessa löytyy yhä enemmän niitä eksoja, jotka kiertävät kauempana tähdistään.

Virallisesti vahvistettuja eksoplaneettoja on tällä hetkellä 760 kappaletta.

Kepler laukaistiin avaruuteen maaliskuussa 2009. Se kuvaa jatkuvasti pikkuruista taivaan aluetta Joutsenen ja Lyyran tähdistöissä seuraten samanaikaisesti noin 156 000 tähteä. Teleskooppi etsii eksoplaneettojen ylikulkujen aiheuttamia pieniä himmentymiä niiden kirkkauksissa.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)

Tutkimus aiheesta arXiv.org-sivustolla (englanniksi)