Tähdet ja avaruus -lehden uutiset

Tuoreimpia uutisia

Uutiskategoriat

Uutisarkisto

Uusimmat havainnot

Keskustelu

Tähdet ja avaruus -lehti

Humalistonkatu 1
00250 Helsinki

Tähtitieteellinen yhdistys URSA

Kaksi planeettaa löytyi samalta kiertoradalta

26.02.2011Sakari Nummila
Taiteilijan näkemys yhteisellä kiertoradalla olevasta planeettakaksikosta. Kuva Nasa / Ames / JPL-Caltech

Kepler-avaruusteleskooppi on löytänyt viitteitä kahdesta planeetasta, jotka kiertävät emotähteään täsmälleen samalla etäisyydellä. Jos havainto varmistuu oikeaksi, se myös vahvistaisi teoriaa, jonka mukaan Marsin kokoinen kappale oli muinoin samalla kiertoradalla maapallon kanssa.

Tutkittu planeettakaksikko kuuluu neljän planeetan aurinkokuntaan nimeltä KOI-730. Planeetat kiertävät auringonkaltaista tähteä niin, että toinen niistä on noin 60 astetta toista edellä.

Omassa aurinkokunnassamme esimerkiksi Jupiterin kanssa samaan tapaan yhteisellä kiertoradalla on joukko kappaleita, joita kutsutaan troijalaisiksi asteroideiksi. Samalla kiertoradalla olevia planeettoja ei kuitenkaan ole havaittu aiemmin.

Kiertolaisemme Kuu syntyi aikoinaan, kun Marsin kokoinen kappale törmäsi maapalloon. Simulaatioiden perusteella törmäys luultavasti tapahtui suhteellisen hitaasti. Joidenkin tutkijoiden mukaan törmääjän täytyi siksi olla alkujaan samalla kiertoradalla kuin Maa.

Aiheesta lisää New Scientist (englanniksi)

Avainsanat: eksoplaneetta, KOI-730, kiertorata, planeettakaksikko, Kuun synty

Uusin lehtiTähdet ja Avaruus kansiTilaa lehti!