Tähdet ja avaruus -lehden uutiset

Tuoreimpia uutisia

Uutiskategoriat

Uutisarkisto

Uusimmat havainnot

Keskustelu

Tähdet ja avaruus -lehti

Humalistonkatu 1
00250 Helsinki

Tähtitieteellinen yhdistys URSA

Suuri meteoroidi lentää tänään Maan ohi

12.10.2010Sakari Nummila
Taiteilijan näkemys maapallon ohi kulkevasta kappaleesta. Kuva Nasa

Avaruudessa vaeltava kivenjärkäle ohittaa tänään maapallon vain noin 45 000 kilometrin päästä. Tämä on kahdeksasosa Maan ja Kuun välisestä etäisyydestä.

Lähimmillään Maata meteoroidin on laskettu olevan tänään kello 13.50 Suomen aikaa. Don Yeomans Nasasta arvioi kohteen kooksi 5-10 metriä. Tämän kokoisia kappaleita voi luonnehtia joko suuriksi meteoroideiksi tai pieniksi asteroideiksi.

“Törmäystodennäköisyys on vain yksi miljoonasta", Yeomans uskoo. "Ja vaikka se törmäisi, kappale ei olisi riittävän suuri läpäistäkseen Maan ilmakehän ja aiheuttaakseen [merkittävää] hävitystä maanpinnalla."

"Läheltä kulkevat pienet asteroidit jäävät etsintäohjelmilta pääosin havaitsematta", arvioi puolestaan Karri Muinonen Helsingin yliopistosta. "5-10 metrin kokoisia asteroideja kulkee 46 000 kilometrin etäisyydeltä karkeasti kerran muutamassa kuukaudessa. Edellisen kerran havaittu asteroidi ohitti Maan näin läheltä 18. huhtikuuta 2010. Kyseessä oli kohde 2010 HP20."

Koodinimen 2010 TD54 saanut meteoroidi havaittiin lauantaina Catalina Sky Survey -projektissa.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)

Avainsanat: meteoroidi, 2010 TD54, Don Yeomans, Catalina Sky Survey, CSS

Uusin lehtiTähdet ja Avaruus kansiTilaa lehti!