DART-törmääjä ponnautti asteroidilta järkäleitä avaruuteen

Hiukan alle vuosi sitten Didymos-kaksoisasteroidin toiseen osapuoleen törmäytetty alus on saanut odottamattomia muutoksia aikaan. Asteroidin ympäriltä on löydetty kivenjärkäleitä.

Nasan DART-kokeessa 580 kilon painoinen massa törmäsi Dimorphos-asteroidiin kuuden kilometrin sekuntinopeudella. Kymmenien metrien läpimittaisen kraatterin tehnyt isku muutti kappaleen rataa isomman emoasteroidin ympärillä. Planeettapuolustuksen näkökulmasta testi oli menestys.

Nyt tällä 85 metrin läpimittaisella asteroidilla on havaittu muitakin DARTin aiheuttamia muutoksia: siitä on ajelehtimassa poispäin 37 kivenjärkälettä.

"Kappaleiden määrä, koko ja muodot ovat yhteneväisiä sen kanssa, että ne ovat iskeytyneet pois Dimorphoksen pinnalta törmäyksen seurauksena", sanoo David Jewitt Kalifornian yliopistosta.

Järkäleiden koko vaihtelee yhdestä seitsemään metriin ja niiden pakonopeus vastaa hyvin hidasta kävelyä, noin 800 metriä tunnissa.

Tutkijoiden mukaan kyse ei ole asteroidin pirstaleista, vaan irrallisista kappaleista pinnalla. Tätä tukee se, että DARTin kaksi sekuntia ennen törmäystä ottamassa lähikuvassa näkyy samanlaisia kiviä.

Pikkuhiljaa tämä heittele tulee levittäytymään kaksoisasteroidin 770 päivän pituiselle radalle Auringon ympärille. Jewitt sanoo, että Hubblen jatkohavainnoilla saattaisi olla mahdollista selvittää järkäleiden tarkat radat ja määrittää tarkalleen, mistä kohtaa asteroidin pintaa ne ovat ponnahtaneet avaruuteen.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)