Nasa julkaisi ohittaja-asteroidin tutkakuvista animaation
Nasa on julkaissut lyhyen animaation asteroidi 2005 YU55:n tutkakuvista. Tutkakuvat otettiin asteroidin lähestyessä Maata ja sen ollessa 1,38 miljoonan kilometrin etäisyydellä.
"Video koostuu prosessoimistamme kuvista, jotka otettiin Goldstonen tutkalla 7. marraskuuta", selostaa Lance Benner JPL:stä. "Animaation avulla asteroidin pinnalta voidaan erottaa enemmän yksityiskohtia kuin muuten olisi mahdollista. Emme vielä ymmärrä kaikkia pinnanmuotoja ja olemme nähneet vasta alle puolet asteroidin pinnasta, joten odotamme lisää yllätyksiä."
Animaatio koostuu kuudesta tutkakuvasta, jotka otettiin Nasan Deep Space Network -järjestelmän Goldstonen 70-metrisellä antennilla. Jokainen kuvista vaati noin 20 minuutin datan ja niiden erotustarkkuus on noin 4 metriä pikseliä kohden.
Tutkakuvien ottamisen aikaan asteroidin etäisyys oli vielä nelinkertainen lähimpään ohitukseen verrattuna. Tarkempia tutkakuvia ohituksesta on vielä luvassa, kunhan ne ehditään prosessoida valmiiksi. Havaintoja on tehty myös Arecibon 305-metrisellä radioteleskoopilla.
2005 YU55 ohitti Maan viime yönä noin 324 600 kilometrin etäisyydeltä. Asteroidi on noin 400 metriä halkaisijaltaan ja näkyvän valon aallonpituuksilla huonosti havaittavissa, koska sen pinta on hiiltäkin tummempaa.
Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)
Liity jäseneksi, saat Tähdet ja avaruus -lehden jäsenetuna
Liity jäseneksi
