Komeetta ohittaa Maan harvinaisen läheltä

Tammikuussa löydetty komeetta ohittaa Maan maaliskuun 22. päivänä ainoastaan yhdeksän kertaa Kuun rataa kauempaa. Koodilla P/2016 BA14 (PANSTARRS) nimetyn kappaleen arvioidaan olevan hyvin vanha ja ainesuihkujensa puolesta vain heikosti aktiivinen.

Historian lähimpien komeettaohitusten joukossa maaliskuun ohitus yltää niukasti neljännelle sijalle. Tunnettu komeetta on viimeksi ohittanut Maan näin läheltä vuonna 1770. Todennäköisesti jokin havaitsematta jäänyt pieni komeetta on kuitenkin ehtinyt käydä lähempänä sen jälkeen.

Komeettaytimen tämänhetkinen kokoarvio on 340-750 metriä.

"Komeettaohitukseen on ounasteltu ehkä liittyvän myös meteoriparvi", kertoo meteoroidivanojen asiantuntija Esko Lyytinen. "Sellainen olisi tyypillisesti kovin heikko, koska komeetta on todennäköisesti liki kuollut aktiviteettinsa puolesta."

Suomesta käsin mahdollista tähdenlentoparvea ei voi havaita, koska se on liian syvällä eteläisellä taivaanpuoliskolla.

Pyrstötähden arvioidaan jäävän hyvin himmeäksi, parhaimmillaan noin magnitudin 13 kohteeksi. Sen näkeminen harrastajakaukoputkella olisi tällöin vaikeaa. Sen sijaan ydinkappaleen muodosta saadaan todennäköisesti tehtyä tutkahavaintoja.

"Rata muuttuu ilmeisesti melko nopeasti Jupiterin vaikutuksesta. Se on tyypillistä tällaisille lyhytjaksoisille komeetoille", Lyytinen kuvailee.

P/2016 BA14:n nykyinen rata vie sen kauimmillaan hieman Jupiterin rataa ulommaksi eli viisinkertaisen Maa-Aurinko-etäisyyden päähän Auringosta. Lähimmillään se juuri ja juuri leikkaa Maan rataa 1,009-kertaisella Maa-Aurinko-etäisyydellä. Komeetan ratakaaviota voi tarkastella JPL:n tietokannassa.