Uutiset

Tuoreimpia uutisia

Uutiskategoriat

Uutisarkisto

Uusimmat havainnot

Keskustelu

Tähdet ja avaruus -lehti

Humalistonkatu 1
00250 Helsinki

Tähtitieteellinen yhdistys URSA
Tulosta sivu

Asteroidi lentää tänään Maan läheltä

13.01.2010Mikko Suominen
Ylemmässä kuvassa asteroidi 2010 AL30 kuvattuna Australiasta 11.1. ja alempana kaavio asteroidin radasta aurinkokunnassa. Kuvat Ernesto Guido & Giovanni Sostero, Remanzacco Observatory / Nasa / JPL

Pieni asteroidi ohittaa tänään Maan harvinaisen läheltä. Asteroidi 2010 AL30 löydettiin 10. tammikuuta otetuista kuvista ja sen halkaisijaksi on arvioitu 10–15 metriä. Kappale käy Maata lähimmillään kello 14.48 Suomen aikaa, jolloin välimatkaa siihen on 128 000 kilometriä eli noin kolmannes Kuun kiertoetäisyydestä.

Aluksi löydetyn kappaleen epäiltiin olevan ihmisen valmistama ja sen ehdotettiin olevan esimerkiksi Apollo-lentojen rakettien ylin vaihe. Arvelut johtuivat siitä, että kappaleen kiertoaika on lähes täsmälleen sama kuin Maalla. Rata on melko elliptinen ja leikkaa Maan radan vain yhdessä pisteessä. Myöhemmin löytö varmistettiin luonnolliseksi Apollo-tyypin asteroidiksi.

Huippukirkkaudeksi pienasteroidille arvioidaan lähiohituksen aikaan noin 14 magnitudia, eli se olisi vaikeahko kohde löytää edes tietokoneohjatulla kaukoputkella sään salliessa. Parhaat havaintopaikat ovat Tyynen valtameren alueella. Ohituksen jälkeen asteroidi on taivaalla liian lähellä Aurinkoa havaittavaksi.

Paljain silmin näkyvää asteroidin lähiohitusta saatetaan joutua odottamaan vuoden 2029 huhtikuuhun asti. Silloin 270-metrinen Apophis-asteroidi viuhahtaa Maan ohi noin 35 000 kilometrin etäisyydeltä ja näkyy taivaalla helposti ilman apuvälineitä 3. magnitudin kohteena.

Tietoa kohteesta Spaceweather.com-sivustolla (englanniksi)

Kuva asteroidista Remanzaccon observatorion blogissa (englanniksi)

2010 AL20:n radan visualisointi Nasan NEO-sivuilla

Asteroidin reitti taivaalla Gerhard Danglin sivuilla (saksaksi)

Animaatio lähiohituksesta YouTubessa

Avainsanat: 2010 AL30, NEO, Apophis

Uusin lehtiTähdet ja Avaruus kansiTilaa lehti!