Tähdet ja avaruus -lehden uutiset

Tuoreimpia uutisia

Uutiskategoriat

Uutisarkisto

Uusimmat havainnot

Keskustelu

Tähdet ja avaruus -lehti

Humalistonkatu 1
00250 Helsinki

Tähtitieteellinen yhdistys URSA

Tältä näytti Auringon tiistainen massapurkaus videona

09.06.2011Mikko Suominen
7. kesäkuuta tapahtunut Auringon koronan massapurkaus oli voimakkaimmillaan kello 9.41 Suomen aikaa. Kuva Nasa / SDO

Auringossa tiistaina tapahtunut koronan massapurkaus saatiin kuvattua poikkeuksellisen hyvin Nasan uusien luotaimien ansiosta. Solar Dynamics Observatory (SDO) -satelliitti tallensi purkauksen hetki hetkeltä.

Koronan massapurkaukset (CME) ovat Auringon energeettisin purkaustyyppi. Tiistaisen CME:n vaikutukset ulottuivat hetkittäin lähes puoleen Auringon pinta-alasta.

CME:n lisäksi Auringossa tapahtui tiistaina keskikokoinen, M-2-luokkaan kuuluva soihtupurkaus.

SDO:n parissa työskentelevät tutkijat ovat laatineet taustamusiikilla maustetun YouTube-videon SDO:n eri aallonpituusalueiden havainnoista.

Purkaus kuvattiin SDO:n lisäksi Maan edellä ja jäljessä kulkevien Nasan STEREO-luotainten ansiosta myös eri suunnista aurinkokunnassa. Luotainten ansiosta purkauksen avaruuteen lähettämien hiukkasten kulkusuunnat pystytään arvioimaan entistä tarkemmin.

CME:n avaruuteen syöksemät varautuneet hiukkaset eivät suuntautunut pääosiltaan Maata kohti, mutta osa niistä saattaa silti osua Maan magneettikenttään ja aiheuttaa revontulia. Yhdysvaltain NOAA:n tutkijat arvioivat torstaina Maahan osuvan geomagneettisen myrskyn todennäköisyydeksi vain 25 prosenttia.

SDO-satelliitti laukaistiin avaruuteen helmikuussa 2010. Se on kehittynein Aurinkoa kuvaava avaruusobservatorio ja mahdollistaa ensimmäistä kertaa Auringon nopeiden ilmiöiden tarkastelun. Auringon aktiivisuuden kasvaessa vastaavanlaisia ja suurempiakin purkauksia on odotettavissa entistä useammin.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)

Aiheesta lisää Spaceweather.com (englanniksi)

Avainsanat: aurinko, koronan massapurkaus, CME, revontulet, SDO, STEREO

Uusin lehtiTähdet ja Avaruus kansiTilaa lehti!