Suuri pyrstötähti voi olla tulossa - ennätysmäärä pieniä komeettoja SOHOn kuvissa

SOHO-aurinko-observatorio havaitsi joulukuussa ennätysmäärän Auringon lähelle tulevia pyrstötähtiä. Vain 10 päivän aikana peräti 25 pientä komeettaa syöksyi Aurinkoon luotaimen näkökentässä.

Tilasto on täysin ennennäkemätön SOHOlle. Nasan mukaan ilmiötä voi luonnehtia jopa komeettamyrskyksi. Aurinkoa hipovien niin kutsutun Kreutzin perheen pyrstötähtien määrä on jo pitkään ollut selvässä kasvussa.

Kehitys saattaa ennustaa ison komeetan saapumista sisempään aurinkokuntaan. Mikäli ennuste osoittautuu oikeaksi, mahdollinen uusi suuri pyrstötähti voisi näkyä jopa päivätaivaalla paljain silmin.

"Kyse on vain ajasta", toteaa tutkija Karl Battams Nasasta. "Tiedämme, että tuolla [aurinkokunnan ulko-osissa] on joitain huomattavia kohteita."

Esimerkiksi tutkijat nostavat komeetta Ikeya-Sekin vuodelta 1965. Se ilmestyi kuin tyhjästä, ja oli Nasan mukaan kirkkain komeetta tuhanteen vuoteen. Pyrstötähti taivalsi Auringon läheltä ja sen havaittiin hajoavan ainakin kolmeen osaan.

"SOHO ei ollut vuonna 1965 havaitsemassa kuinka monta pikkukomeettaa sukelsi Aurinkoon ennen Ikeya-Sekiä", Battams toteaa. "Ilman lisätietoa emme voi tietää varmasti kuinka pian saatamme olla etuoikeutettuja näkemään yhden todellisista hirviöistä." (Aiheesta lisää Tähdet ja avaruus 2 tai 3/2011)


Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)