Marsin puolimetrinen hiilidioksidijääkerros sulaa kuvasarjassa

Marsia kiertävä MRO-luotain on paljastanut nopeita muutoksia planeetan pinnassa.

Napa-alueilla näkyviä vaihteluja aiheuttaa etenkin hiilidioksidijään muodostuminen ja haihtuminen. Luotaimen HiRISE-kameralla otetuista kuvista on koottu korkean erotuskyvyn kuvasarja.

"Kyseessä on ihmeellisen muuttuva prosessi", kuvailee Candice Hansen Planetary Science Institutesta. "Aikoinaan ajateltiin, että Marsin muutokset olivat enimmäkseen miljardeja vuosia vanhoja. MRO-luotaimen ansiosta ymmärrämme nyt, että Marsissa tapahtuu monenlaisia ilmiöitä vielä nykyäänkin."

Pohjoisen pallonpuoliskon talven aikana noin kolmannes Marsin hiilidioksidista koostuvasta kaasukehästä härmistyy planeetan pinnalle. Napa-alueille muodostuu siitä noin puoli metriä paksu jääkerros. Kiertoradalta nähtynä pinta näyttää silloin melko tasaväriseltä.

Kevään tullessa lämpötila nousee ja hiilidioksidijää alkaa sublimoitua. Aluksi kaasu purkautuu pienistä aukoista ja sitten jääpintaan ilmestyy halkeamia. Kaasun mukana syvemmältä kuljettuva pöly ja hiekka värjäävät pinnan tummaksi purkauspaikkojen ympäriltä.

Marsin eri pallonpuoliskoilla on niiden keväiden koittaessa nähtävissä toisistaan poikkeavia yksityiskohtia. Eteläiselle pallonpuoliskolle ovat tyypillisiä hiilidioksidijään pinnan "hämähäkkimäiset" halkeamakeskittymät, joita ei pohjoisessa esiinny. Pohjoisella pallonpuoliskolla puolestaan vesijään kuura näkyy vahvemmin kuin etelässä.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)