Europa-kuun laattatektoniikka lisää elämän mahdollisuutta

Jupiterin Europa-kuulla näyttää olevan laattatektoniikkaa.

Kuuta ympäröivän jäisen kuoren osien on havaittu liukuvan toistensa päälle samalla tavalla kuin mannerlaatat tekevät maapallolla. Kyseessä saattaa olla Maan lisäksi ainoa aurinkokuntamme taivaankappale, jossa on edelleen aktiivista laattatektoniikkaa.

Europa-kuun pintalämpötila on hyytävät -173 celsiusastetta. Kiven sijaan kuun laatat siis koostuvat jäätyneestä vedestä.

Lämpötila kuitenkin kasvaa syvemmälle mentäessä. Noin 20-30 kilometriä paksun jääkuoren alla lymyääkin valtava meri.

Tutkijoiden mukaan Europa-kuun meressä saattaisi teoriassa olla jopa elämää. Nyt nähty laattatektoniikka lisää kuorensisäisen meren elämän mahdollisuuksia. Tämä siitä syystä, että laattatektoniikan ansiosta kuun pinnalla olevat orgaaniset molekyylit voisivat kulkeutua syvemmällä olevaan mereen.

Aiheesta julkaistu tutkimus (englanniksiä)