Uutiset

Tuoreimpia uutisia

Uutiskategoriat

Uutisarkisto

Uusimmat havainnot

Keskustelu

Tähdet ja avaruus -lehti

Humalistonkatu 1
00250 Helsinki

Tähtitieteellinen yhdistys URSA
Tulosta sivu

Dramaattinen muutos Jupiterissa - planeetan tumma vyö on kadonnut

12.05.2010Sakari Nummila
Toukokuun 8. päivänä otetussa kuvassa Jupiterin eteläinen tumma vyö on kadonnut. Aiemmin otetussa alemmassa kuvassa vyö vielä näkyi. Kuva Anthony Wesley

Tavallisesti Jupiterin pintaa halkoo kaksi valtavaa tummaa vyötä. Nyt planeetan eteläisen puoliskon vyö on yllättäen kadonnut.

Kyseessä ei ole mikään pieni asia, sillä vyö peittää usean maapallon pinnan kokoisen alueen. Muutoksen syy on kuitenkin vielä hämärän peitossa. Tapahtuman havaitsi ensimmäisenä australialainen tähtiharrastaja Anthony Wesley.

Jupiterin eteläinen vyö on tehnyt katoamistempun aiemminkin. Eteläistä vyötä ei näkynyt Pioneer 10 -luotaimen ottamissa kuvissa vuonna 1973. Myös 1990-luvun alkupuolella vyö oli hetken aikaa piilossa.

Jupiterin vöiden uskotaan olevan tummia siksi, että niiden kohdalla näemme syvemmälle planeetan kaasukehään. Muualla vaaleat pilvet peittävät näkymän.

Aiheesta lisää New Scientist -lehden sivuilla (englanniksi)

Avainsanat: Jupiter, Vyö, Anthony Wesley

Uusin lehtiTähdet ja Avaruus kansiTilaa lehti!