Viikonlopun kirkas tulipallo lensi Päijänteen itäpuolella

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kello 0.13 näkyneen tulipallon rata on saatu selvitettyä. Kappale lensi noin 45 asteen kulmassa pohjois-luoteen suuntaan Päijänteen itäpuolella.

Ilmiö oli kerännyt maanantai-iltapäivään mennessä noin 50 havaintoa koko Etelä-Suomen alueelta Ursan Taivaanvahti-havaintojärjestelmään. Useissa havainnossa tulipallon kuvaillaan olleen täysikuuta kirkkaampi.

Tulipallo syttyi noin 88 kilometrin korkeudessa ja sammui noin 34 kilometrissä. Kappale osui ilmakehään noin 22 kilometrin sekuntinopeudella.

Laskelmat viittaavat siihen, että enintään kymmeniä grammoja meteoriitteja selvisi maanpinnalle asti. "Tulipallo oli melkoisen kirkas, mutta paloi melkein loppuun asti", kuvailee Esko Lyytinen Ursan tulipallotyöryhmästä.

"Se oli erikoinen kirkkauskäyttäytymiseltään, sillä kirkkain vaihe oli melko alussa lentoa, kun se useimmiten on loppupuolella", Lyytinen sanoo.

Tulipallosta saatiin useita näyttäviä kuvia. Tulipallotyöryhmän Aki Taavitsainen raportoi Taivaanvahtiin Mikkelin kameran kuvan, jossa kirkas ja vihertävä tulipallo näkyy todella kirkkaana.

Lento tallentui myös Ruskosta kuvatulle videolle, jossa sen nopea kirkastuminen ja himmeämpi lennon loppuvaihe erottuvat hyvin. Mika Järvisen koko taivaan kuvasta puolestaan hyvän käsityksen tulipallon kirkkaudesta.