Koneen sisällä koettu painottomuus saadaan aikaan, kun lentokone kääntyy vaakalennosta ylöspäin lähes 50 asteen kulmaan ja lentää sitten paraabeliradalla vapaassa pudotusliikkeessä.

Paraabelikaaren päätteeksi lentokone oikaistaan vaakalentoon samaan korkeuteen, josta manööveri aloitettiin. Alkukiihdytyksen ja oikaisun aikaan koetaan noin 2-kertainen painovoima normaaliin verrattuna.

Johtuen pienistä häiriöistä ja turbulenssista painottomuus ei ole aivan täydellinen, vaan vaihtelee muutaman prosentin verran täydestä nollapainovoimasta. Siksi sitä kutsutaan usein mikrogravitaatioksi.

Tavallisesta matkustajakoneesta Zero-G eroaa siten, että sen keskiosan sisustus on korvattu pehmustuksella ja koneen järjestelmiin on lisätty ylimääräisiä mittaristoja.

Paraabelilentoja hyödynnetään astronauttien kouluttamisessa. Lisäksi niillä tehdään erilaisia tieteellisiä kokeita.

Aiemmin ESAn painottomuuslentoihin käytössä oli ranskalaisen Novespace-yhtiön vastuulla ollut Airbus A300 "Zero-G" -kone. Vanhan painottomuuskoneen kyydissä ehti käydä monta suomalaista opiskelijaryhmää suorittamassa erilaisia tieteellisiä kokeita.

Suomalaisten kokeet käsittelivät esimerkiksi metalliseosten jähmettymistä, kalojen käyttäytymistä, jähmeiden nestepisaroiden kuljettamista, aerosolien valon heijastusta ja cd-levyjen polttoa.

Aiheesta lisää ESA (englanniksi)