Uusi näkymä Tarantellasumuun Spitzer-teleskoopilla

Eteläisellä pallonpuoliskolla näkyvä Tarantellasumu kuului toimintansa lopettavan Spitzer-teleskoopin ensimmäisiin kohteisiin. Tähtitieteilijät ovat koostaneet sumusta uuden kuvan.

Nyt julkaistu kuva yhdistää useita Nasan Spitzer-teleskoopin tekemiä havaintoja. Tuoreimmat niistä ovat viime vuodelta. Spitzer havainnoi infrapunavalossa, mikä auttaa näkemään avaruuden kaasu- ja pölypilvien muurin läpi.

"Luulen, että valitsimme Tarantellasumun yhdeksi ensimmäisistä kohteistamme, koska tiesimme sen demonstroivan Spitzerin kykyjen kirjoa", sanoo Michael Werner Nasasta.

Tarantellasumu sijaitsee Suuressa Magellanin pilvessä, joka on Linnunradan pieni seuralaisgalaksi. Sumussa syntyy tähtiä nopeaa vauhtia. Näin on erityisesti tähtiryöppyalueella nimeltä R136. Sen sisällä on alle valovuoden laajuisella alueella yli 40 massiivista tähteä. Omassa tähtinaapurustossamme lähin tähti löytyy vasta neljän valovuoden päästä Auringosta.  

Reilut 30 vuotta sitten Tarantellasumun ulkolaidalla paukahti yksi tutkituimmista supernovista. Supernova 1987A loisti kuukausien ajan sadan miljoonan Auringon voimalla.

Räjähdyksen sokkiaallon kohdatessa kuolemaa tekevän tähden aiemmin ulos puhaltaman pölyisen aineksen alkoi syntyä infrapunasäteilyä. Spitzerin havainnot tästä valosta osoittivat, että pöly koostuu pääasiassa silikaateista, jotka ovat aurinkokunnassamme kiviplaneettojen merkittävä rakennusaine. 

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)