Teleskoopit seurasivat, miten musta aukko repi tähden hajalle

Tutkijat ovat saaneet kuvattua mustan aukon lähelle tulleen tähden tuhoutumisen. Kyseessä on yksi parhaiten dokumentoiduista tapauksista laatuaan.

Tapahtuman rekisteröi viime tammikuun 29. päivänä supernovien havainnointiin tarkoitettu ASAS-SN-teleskooppi. Lisämittauksia hajoamisesta saatiin muun muassa eksoplaneettoja etsivältä TESS-teleskoopilta.

”Nopean ASAS-SN-löydön ja ihmeellisen TESS-datan ansioista me pystyimme näkemään tämän tapahtuman paljon muita vastaavia aiemmin”, sanoo Patrik Vallely Ohion osavaltionyliopistosta.

Aikaisessa vaiheessa saadut havainnot ovat tutkijoiden mukaan hyödyksi hajoamistapahtumien tutkimisessa. ”Se antaa meille joitakin uusia näkemyksiä niiden muodostumisesta”, sanoo Vallely.

Tuhoutunut tähti on saattanut olla Aurinkomme kaltainen. Siitä teki selvää meistä 375 miljoonan valovuoden päässä sijaitsevan galaksin ytimessä oleva musta aukko. Massaa supermassiivisella aukolla oli kuuden miljoonan Auringon verran.

Mustien aukkojen aikaansaamat tähtituhot ovat harvinaisia. Linnunradan kokoisessa galaksissa niitä tapahtuu vain kerran 10 000 – 100 000 vuodessa. Esimerkiksi supernovia räjähtää paljon useammin, noin kerran sadassa vuodessa.

Tähän mennessä on havaittu kaikkiaan noin 40 mustan aukon hajottamaa tähteä.

Aiheesta lisää Ohion osavaltionyliopisto (englanniksi)