Suurienergisimmät kosmiset säteet tulevat Linnunradan ulkopuolelta

Lähes valonnopeudella liikkuvien hiukkasten eli kosmisten säteiden lähteistä on saatu lisää tietoa. Suuri osa korkeimman energian omaavista hiukkasista on peräisin toisista galakseista.

"Olemme nyt selvästi aiempaa lähempänä näiden erikoisten hiukkasten syntypaikan ja -tavan arvoituksen ratkaisua", kuvailee Karl-Heinz Kambert Auger-yhteistyötiimistä. "Havaintomme tarjoavat vakuuttavat todisteet siitä, että kiihdytyspaikat sijaitsevat Linnunradan ulkopuolella."

Tutkimus ilmestyi Science-lehdessä perjantaina. Sen mukaan suurimman liike-energian omaavien hiukkasten jakauma taivaalla ei ole tasainen. Toiselta puolelta taivasta saapuu kuusi prosenttia enemmän hiukkasia kuin toiselta.

Epäsäännöllinen jakauma taivaalla ei täsmää kotigalaksimme keskustan tai minkään tunnetun galaksimme kohteen kanssa. Tämän vuoksi voidaan pitää hyvin varmana, että lähdealueet ovat huomattavasti kauempana.

Tutkittujen hiukkasten energia on yli miljoona kertaa LHC-hiukkaskiihdyttimessä saavutettavaa suurempi. Avaruudessa tällainen hiukkanen osuu neliökilometrin kokoiselle alueelle keskimäärin kerran vuodessa. Hiukkasia analysoitiin niiden ilmakehässä aiheuttamien ilmasuihkujen perusteella. Seitsemän vuoden aikana hiukkasia havaittiin 30 000 kappaletta.

Pienienergisempiä kosmisia säteitä syntyy todennäköisesti supernovissa ja Linnunradan keskustan supermassiivisen mustan aukon läheisyydessä. Toistaiseksi on kuitenkin hankala arvioida tarkkaan, miten suuri osa eri energia-alueiden hiukkasista tulee minkäkin tyypin lähteestä.

Aiheesta lisää Chicagon yliopisto (englanniksi)