Supernova hävitti kokonaisen tähden

Joskus tähden epäillään tuhoutuvan täysin supernovaräjähdyksessä. Nyt tutkijat kertovat havainneensa tähän asti vakuuttavimman esimerkin tällaisesta tapahtumasta.

Kun tähdet räjähtävät supernovina, ne jättävät jälkeensä mustan aukon tai neutronitähden. Kuitenkin jos tähdessä on vain vähän vetyä ja heliumia raskaampia alkuaineita ja jos tähti on massaltaan yli 130 Aurinkoa, siitä ei jää supernovaräjähdyksessä jäljelle mitään taivaankappaletta.

Näin ainakin sanovat teoriat. Tällaisia niin sanottuja pari-epävakaussupernovia ehdotettu joidenkin nähtyjen supernovien selitykseksi. Havainnot eivät kuitenkaan ole kaikilta osiltaan olleet yhteneväisiä teorian kanssa.

Tuoreessa tutkimuksessa tähtitieteilijät raportoivat poikkeuksellisesta supernovasta SN 2016iet, jonka sopivuus pari-epävakaussupernovaksi on tähän mennessä paras.

"Idea pari-epävakaussupernovista on tunnettu vuosikymmeniä", sanoo Edo Berger Harvard-Smithsonianin astrofysiikan keskuksesta. "Lopultakin saamme ensimmäisen havaintoesimerkin tähdestä, jonka massa ja käyttäytyminen sekä sijainti vähämetallisessa kääpiögalaksissa ovat oikeanlaiset."

Pari-epävakaussupernovissa tähden romahtava ydin tuottaa runsaasti gammasäteilyä, mikä johtaa hallitsemattomaan hiukkas- ja antihiukkasparien muodostukseen. Tämä laukaisee katastrofaalisen lämpöydinräjähdyksen, jossa tähti tuhoutuu kokonaan keskustaansa myöten.

Aiheesta lisää Gemini-observatorio (englanniksi)