Supermassiiviset mustat aukot voivat olla arvaamattomia

Uuden tutkimuksen mukaan nykyiset supermassiiviset mustat aukot ovat usein hiljaisia, mutta samalla arvaamattomia. Tutkijat uskovat, että tällainen musta aukko sijaitsee myös Linnunratamme keskustassa.

Useiden galaksien ytimessä tiedetään olevan miljoonien tai jopa miljardien Aurinkojen massainen musta aukko. Vain alle kolmen miljoonan valovuoden päässä sijaitseva Andromedan galaksi on läheisyytensä ansiosta erinomainen kohde näiden jättiläisten tutkimiseksi, ja siksi Nasan Chandra-satelliitti on tehnyt siitä toistuvasti havaintoja jo yli kymmenen vuoden ajan.

Linnunradan supermassiivisen mustan aukon tapaan myös Andromedan aukko elää suhteellisen hiljaista elämää. Tammikuun 6. päivänä 2006 jotain kuitenkin muuttui. Tuolloin mustaan aukkoon ilmeisesti putosi suuri määrä ainetta, jonka takia naapurigalaksimme ydin kirkastui röntgenalueella satakertaiseksi.

Tämän jälkeen Andromedan ydin hiljeni jälleen, mutta sen kirkkaus on pysynyt silti lähes kymmenkertaisena aiempaan nähden. Aukkoon putoaa siis ilmeisesti edelleen hieman tavallista enemmän materiaa.

Tuloksista kerrottiin Yhdysvaltain tähtitieteellisen seuran (AAS) kokouksessa Floridassa. Aiheesta lisää Harvard-Smithsonianin sivuilla (englanniksi)