Pimeä aine saattoi sytyttää ensimmäiset tähdet

Ensimmäiset tähdet ovat voineet saada energiansa pimeän aineen tuhoutumisesta. Nämä kohteet ovat mahdollisesti olleet kirkkaampia ja kookkaampia kuin tavalliset tähdet.

Hiljattain julkaistun yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan pimeä aine saattoi sytyttää universumin ensimmäiset tähdet.

Pimeän aineen ominaisuudet tunnetaan vain osittain, koska emme tiedä, mistä hiukkasista se muodostuu. Sitä kuitenkin tiedetään olevan maailmankaikkeudessa noin viisi kertaa niin paljon kuin tavallista ainetta.

Eräiden teorioiden mukaan pimeän aineen hiukkaset voivat ajoittain törmätä keskenään vapauttaen hieman energiaa.

Vaikka yksittäisessä törmäyksessä vapautuva energiamäärä on melko vähäinen, pimeän aineen tiheydet saattoivat olla varhaisessa kaikkeudessa kehittyvien tähtien sisällä niin suuria, että energiaa muodostui merkittäviä määriä.

Tutkijat kutsuvat näitä teoreettisia tähtiä pimeiksi tähdiksi, vaikka ne pääosin koostuvat normaalista materiasta. Nämä kohteet ovat voineet olla kirkkaampia ja kookkaampia kuin tavalliset pelkällä ydinfuusioenergialla toimivat tähdet.

On siis mahdollista, että universumin ensimmäisten tähtien muodostumisen kannalta ratkaisevaa oli pimeän aineen saatavuus.  

Nykymaailmankaikkeudessa pimeitä tähtiä ei voi enää olla olemassa, sillä pimeän aineen tiheydet ovat siihen liian pieniä.

Aiheesta julkaistu tutkimus (englanniksi)