Mustien aukkojen kovasta pinnasta ei löytynyt todisteita

Joidenkin teorioiden mukaan mustilla aukoilla voisi olla tapahtumahorisontin sijaan pinta, jolloin siihen törmäävä tähti tuhoutuisi räjähdyksessä. Uudessa tutkimuksessa tällaisista aukoista ei kuitenkaan löydetty merkkejä.

Mustilla aukoilla uskotaan olevan niin suuri painovoima, ettei mikään ei voi paeta niistä. Rajaa, jonka toiselta puolelta aineella tai energialla ei ole paluuta, kutsutaan tapahtumahorisontiksi.

Jotkut teoreetikot ovat kuitenkin ehdottaneet, että galaksien keskustoissa sijaitsevat supermassiiviset mustat aukot olisivat saattaneet välttää romahduksen tapahtumahorisontin ympäröimään singulariteettiin saakka.

Tällaisilla kohteilla olisi kova pinta. Aukkoon törmäävä tähti tuhoutuisi räjähdyksessä eikä vain häviäisi rauhallisesti pinnattoman tapahtumahorisontin taa.

Texasin ja Harvardin yliopiston tutkijat etsivät merkkejä näistä räjähdyksistä Havaijilla sijaitsevan Pan-STARRS -teleskoopin taivaskartoituksesta. Jos törmäämisiä tapahtuu, fyysikoiden arvioiden mukaan aineistosta olisi pitänyt löytyä yli 10 ohimenevää kirkastumista galakseista, joilla on kaikkein massiivisimmat mustat aukot.

He eivät kuitenkaan löytäneet ainuttakaan.

"Työmme viittaa siihen, että joillakin, ja ehkäpä kaikilla mustilla aukoilla on tapahtumahorisontit. Aine todella katoaa havaittavasta universumista, kun se joutuu näiden eksoottisten kohteiden sisään", sanoo Ramesh Narayan Harvard-Smithsonianin astrofysiikan keskuksesta"Albert Einsteinin yleinen suhteellisuusteoria on selvinnyt jälleen yhdestä kriittisestä testistä." 

Aiheesta lisää Royal Astronomical Society (englanniksi)