Linnunradan kaltainen galaksi joutui jättiläisgalaksin syömäksi

Jättiläismäinen M87-galaksi on hotkaissut keskikokoisen spiraaligalaksin.

Tähtitieteilijät ovat jo pitkään olettaneet, että galaksit kasvavat nielaisemalla pienempiä galakseja. Todisteita on kuitenkin yleensä vaikea nähdä.

Samoin kuin kannusta lampeen kaadettu vesi yhdistyy nopeasti lammen veteen, myös yhteensulautuvan galaksin tähdet sekoittuvat suuremman galaksin hyvin samankaltaisten tähtien joukkoon jättämättä jälkeäkään.

Nyt tähtitieteilijäryhmä onnistui jäljittämään galaksista 300 hohtavaa planetaarista sumua. Niiden liikkeistä voidaan päätellä, miten törmäys on tapahtunut.

"Tämä tulos osoittaa suoraan, että maailmankaikkeuden suuret, valovoimaiset rakenteet kasvavat yhä merkittävissä määrin. Galaksit eivät ole vielä tiensä päässä", sanoo Alessia Longobardi saksalaisesta Max Planck -instituutista.

Nyt havaittu galaksien yhdistyminen on tapahtunut viimeisen miljardin vuoden aikana. Jättiläisgalaksin halo on kuitenkin törmäyksen seurauksena edelleen paljon tavallista kirkkaampi.

"Suuri osa Messier 87:n ulommasta halosta näyttää nyt kaksi kertaa niin kirkkaalta kuin jos yhteentörmäystä ei olisi tapahtunut", Longobardi selittää.

Havainnot tehtiin ESOn VLT-teleskoopilla.

Aiheesta lisää ESO