Hubble kuvasi galaksin, jonka toinen kierteishaara puuttuu

Galaksin NGC 4625 kadonneen kierteishaaran arvoitus kiinnostaa tutkijoita. Epäsymmetrisyys pistää silmään nyt julkaistussa Hubble-avaruusteleskoopin ottamassa kuvassa.

Kosmisen arvoituksen ratkaisu alkoi selvitä, kun tutkijat tarkastelivat galaksia ultravioletin aallonpituuksilla. Niillä nähtynä galaksin alue oli nelinkertainen oheisen kuvan näkyvän valon alueeseen verrattuna.

Tämä kertoi siitä, että galaksin ulkoreunoilla oli runsaasti nuoria ja kuumia tähtiä, jotka lähettävät ultraviolettivaloa.

Nuoret tähdet olivat noin miljardin vuoden ikäisiä eli iältään vain kymmenesosan galaksin keskiosissa näkyviin vanhoihin tähtiin nähden.

Syyksi nuorten tähtien sukupolven runsaudelle paljastui läheisen galaksin painovoimavaikutus.

Tutkijat päättelivät, että menneisyydessä naapurigalaksi NGC 4618 on todennäköisesti ohittanut NGC 4625:n hyvin läheltä ja runnonut sen nykyiseen muotoonsa.

Vaikka galaksi NGC 4625 näyttää kuvassa muotopuolelta suurelta spiraaligalaksilta, on se todellisuudessa vain kääpiögalaksi, jolla on spiraalimaisia piirteitä. Sen näkyvän osan halkaisija on vain neljäsosa Linnunradasta.

NGC 4625 sijaitsee Ajokoirien tähdistössä vain noin 30 miljoonan valovuoden etäisyydellä, joten se lähes kosmisessa naapurustossamme. 

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)