Kaksi tutkijoiden kuvaamaa jättiläismäistä kaasun säiettä (sinisellä) varhaisessa universumissa. Valkoiset pisteet merkitsevät aktiivisesti tähtiä muodostavia galakseja, joihin säikeet syöttävät kaasua. Kuva Hideki Umehata

Galakseja ruokkivat kaasusäikeet saatiin valokuvaan

Varhaisten galaksien välisiä jättimäisiä vetykaasun säikeitä on ensimmäistä kertaa onnistuttu kuvaamaan suoraan. Havainto vahvistaa käsitystä pimeän aineen osuudesta galaksien kehityksessä.

Astronomit valokuvasivat vetykaasun säikeet Vesimiehen tähtikuviossa sijaitsevassa galaksijoukossa nimeltä SSA22. Joukko sijaitsee meistä 12 miljardin valovuoden päässä, joten näkymä edustaa tilannetta hyvin varhaisessa universumissa.

Teorian mukaan pimeä aine muodosti nuoressa maailmankaikkeudessa kosmisen verkon, joka koostui möykyistä ja säikeistä. Pimeän aineen painovoima kerrytti avaruuden vetykaasun näihin rakenteisiin. Kaasu virtasi pitkin säikeitä ja ruokki galaksien kasvua.

Kaasusäikeistä on aiemminkin nähty erilaisia merkkejä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun säikeet saatiin kunnolla suoraan valokuvattua.

"Aiemmat havainnot ovat osoittaneet säteilyä kaasumyökyistä, jotka jatkuvat galaksien ulkopuolelle. Nyt kykenimme selvästi näyttämään, kuinka nämä säikeet ovat äärimmäisen pitkiä jatkuen jopa kuvaamamme näkökentän yli", sanoo Hideki Umehata Tokion yliopistosta.

Chilessä sijaitsevan VLT-teleskoopin MUSE-instrumentilla tehty havainto saattaa olla vasta alkua säikeiden kuvaamiselle. Tutkijat toivovat jatkossa löytävänsä niitä myös muista galaksijoukoista.

Aiheesta lisää Phys.org (englanniksi)

Pysyvä linkki
Samankaltaisia uutisia
Ladataan...
Uusin numero
Uutisarkisto