Gaia-satelliitti löysi merkkejä Linnunradan häiriöisestä menneisyydestä

Miljoonista tähdistä tehty analyysi paljasti kotigalaksistamme ennestään tuntemattomia rakenteita. Ne näyttävät syntyneen pienen galaksin lähiohituksesta.

Analyysi Gaia-satelliitin mittaamien kuuden miljoonan tähden sijainneista ja nopeuksista on tuonut esiin uusia rakenteita Linnunradasta. Yksi selväpiirteisimmistä on kotilomainen spiraali lähellä Aurinkoa. 

Kuvioiden synty voidaan ajoittaa 300–900 miljoonan vuoden päähän. Tuolloin Linnunradalla uskotaan olleen kohtaaminen Jousimiehen kääpiögalaksin kanssa. Kyse on ollut galaksien lähiohituksesta, ei törmäämisestä.

Tutkijoiden tekemien simulaatioiden perusteella kohtaamisen aiheuttama häiriö voisi selittää havaitut muodostumat.

Euroopan avaruusjärjestö on jatkanut vuonna 2013 laukaistun Gaia-satelliitin toiminta-aikaa vuoteen 2020 saakka. Satelliitin edellisen datajulkaisun aikaan viime keväänä se oli kartoittanut jo 1,7 miljardia Linnunradan tähteä.

”Kaikki viittaa, että tämä on vasta yksi ensimmäisistä löydöistä sarjassa yllätyksiä, joita Gaian huhtikuussa julkaistussa aineistossa piilee – jäävuoren huippu galaksimme alkuperän ja evoluution tutkimuksessa”, sanoo Carme Jordi Barcelonan yliopistosta.

Aiheesta lisää Barcelonan yliopisto (englanniksi)