Andromedan tähtijoukot kertovat lukuisista tuhoutuneista galakseista

Naapurigalaksimme Andromedan historiasta on löydetty kaksi ajanjaksoa, jolloin se on ahminut runsaasti muita galakseja. Linnunratamme näyttää jäävän syöntikilpailussa selväksi kakkoseksi.

Merkkinä Andromedan ammoisista ahmaisuista ovat sen kiekkoa ympäröivässä halossa kiertävät pallomaiset tähtijoukot. Ne ovat Andromedaan muinoin yhtyneiden pienempien galaksien jäänteitä.

"Andromedalla on paljon suurempi ja monimutkaisempi tähtihalo kuin Linnunradalla, mikä viittaa sen syöneen paljon enemmän galakseja", sanoo Dougal Mackey Australian kansallisesta yliopistosta. Hän myös lisää, että galaksit ovat saattaneet olla suurempia.

Tutkijat tunnistivat tähtijoukkojen kiertävän naapuriamme kahdella toisiinsa nähden kohtisuoralla radalla. Toisten tähtijoukkojen galaksit ovat joutuneet Andromedan uhriksi 10 miljardia vuotta sitten, toisten 2 miljardia vuotta sitten.

Episodien galaksit ovat saapuneet eri suunnista, mikä tutkijoiden mukaan on erikoista.

Niin ikään erikoista on, että suunnat ovat yhteneväisiä Andromedan satelliittigalaksien kiertoratatasojen kanssa. Saattaa olla, että galaksien saapumissuunnat liittyvät laajempaan kosmisen verkon rakenteeseen.

"Mutta tämä on vain spekulaatiota", sanoo Geraint Lewis Sydneyn yliopistosta. "Meidän täytyy miettiä melkoisen tarkkaan, mitä tämä kertoo meille."

Linnunrata ja Andromeda kohtaavat tulevaisuudessa ja yhdistyvät yhdeksi suuremmaksi galaksiksi. Tähän on aikaa vielä 4,5 miljardia vuotta.

Aiheesta lisää Sydneyn yliopisto (englanniksi)