Venäjän Progress-avaruusalus tuhoutui perjantaina

Venäjän vikaantunut Progress-M-27M-rahtialus putosi Maan ilmakehään perjantaiaamuna kello 5.20 Suomen aikaa. Putoaminen tapahtui eteläisellä Tyynellä valtamerellä. Sattuman kautta osumisalue oli lähes turvallisin mahdollinen.

Kansainväliselle avaruusasemalle rahtia vievä miehittämätön Progress-alus laukaistiin tiistaina 28.4. Aluksessa ilmeni vika heti kantoraketista irrottautumisen yhteydessä, se joutui pyörimisliikkeeseen eikä sitä saatu enää hallintaan.

Yhdysvaltain viranomaisten mukaan paikka, jossa alus putosi 80 kilometrin korkeudelle oli 51 astetta eteläistä leveyttä ja 273 astetta itäistä pituutta. Ilmakehän läpi selviytyneet kappaleet putosivat 80 kilometrin korkeudesta valtamereen 10 minuutin sisällä.

Venäläisviranomaiset puolestaan arvioivat putoamisen tapahtuneen 15 minuuttia aiemmin Tyynen valtameren keskiosissa.

Yleensä käytöstä poistettavat ja hallitusti ilmakehään tuotavat satelliitit pudotetaan juuri eteläisen Tyynenmeren yläpuolella, koska siellä riski vahinkojen aiheuttamiseen on pieni.

Suurin osa rahtialuksesta paloi ilmakehässä. Merenpintaan osui arvion mukaan vain noin parikymmentä prosenttia aluksen kokonaismassasta. 

Aiheesta lisää ESA (englanniksi)