Trump, Bezos ja Musk – kolme kilpailee miehitetystä kuulennosta

Miehitetyn kuulennon toteutus on tällä hetkellä kolmen kilpa. Perjantaina ilmestyvän Tähdet ja avaruus -lehden mukaan muut maat ja toimijat jäävät kauas tämän kolmikon taakse.

Jos Nasan suunnitelma toteutuu, kiertolaisemme pinnalla astelee ihmisiä jo viiden vuoden päästä.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on myöntänyt suhteellisen runsaasti rahaa Nasan uudelle Artemis-kuuohjelmalle, sillä hänen tavoitteenaan on miehitetty kuulaskeutuminen vuonna 2024. Silloin merkkipaalu osuisi hänen toivomansa toisen presidenttikauden loppuun.

Toisaalta maailman rikkaimman ihmisen Jeff Bezosin Blue Origin -yhtiö sekä miljardööri Elon Muskin SpaceX pyrkivät kuuhun omilla raketeillaan. Bezos ja Musk eivät ole julkaisseet tarkkoja vuosilukuja miehitetyille kuulennoilleen, mutta aikataulu on muutaman vuoden tarkkuudella sama.

”Tämä kuulostaa melko hullulta, mutta mielestäni meidän pitäisi laskeutua Kuuhun miehittämättömänä alle kahdessa vuodessa”, totesi Musk heinäkuussa. ”Kenties vuosi tai kaksi sen jälkeen lähettäisimme miehitetyn lennon.”

Muista toimijoista esimerkiksi Kiina saa tehtävään sopivan kantoraketin valmiiksi aikaisintaan vasta vuonna 2030. Venäjällä tai Euroopalla puolestaan ei ole näköpiirissä merkittävää panostusta miehitettyyn avaruusohjelmaan.

Trumpin, Bezosin ja Muskin kuukilvasta kerrotaan tällä viikolla ilmestyvässä Tähdet ja avaruus -lehdessä 7/2019.