Mars One -yhtiö havittelee miehitettyä lentoa Marsiin vuonna 2023

Alankomaalainen Mars One -yhtiö on ilmoittanut tavoittelevansa yksisuuntaista lentoa Marsiin jo vuonna 2023. Lento olisi yksisuuntainen ja tähtäisi pysyvään asutukseen Marsissa. Ensimmäisten astronauttien jälkeen Marsiin lähetettäisiin lisää asukkaita kahden vuoden välein.

"Rahoitamme lennon luomalla sen ympärille historian suurimman mediatapahtuman", visioi yhtiön perustajiin kuuluva Bas Lansdorp. "Yleisö tulee näkemään kaiken valmistelujen aikana ja itse lennolla."

Ohjelmaan kuuluisi ensin marsluotain vuonna 2016 ja mönkijä kaksi vuotta myöhemmin. Vuoden 2020 paikkeilla yhtiö lähettäisi Marsiin osan miehistön tarvitsemista tiloista ja rahdista.

Mars One kertoo tehneensä alustavia yhteistyösopimuksia useiden yritysten kanssa, joista tärkein on SpaceX-yhtiö. Se rakentaisi kantoraketit ja miehitetyn aluksen.

Mars One -yhtiö arvioi ensimmäisen lennon kustantavan noin 5 miljardia euroa. Arvio on hyvin vaatimaton.

Tosi-TV-tyyppistä talouspohjaa on ennenkin yritetty rakentaa avaruusprojekteille. Muutama vuosi sitten suunniteltiin esimerkiksi siviiliastronautin lähettämistä avaruusasemalle, mutta hanke kaatui rahoittajien puutteeseen.

Aiheesta lisää Mars One (englanniksi)

Mars One -mainosvideo YouTubessa