Kansainvälisellä avaruusasemalla aletaan mitata miniromun määrää

Avaruusaseman uusi tutkimuslaite mittaa pienen avaruusromun määrää aseman välittömässä ympäristössä. Jopa alle millimetrin kokoiset romuhituset ovat vaarallisia.

Maapalloa kiertää yli tuhat toiminnassa olevaa satelliittia. Näiden lisäksi kotiplaneettamme ympärillä on paljon ihmisen tuottamaa rojua.

On arvioitu, että kiertoradalla on alle senttimetrin kokoisia avaruusromun palasia jopa 100 miljoonaa kappaletta. Näin pienten kohteiden lentoratoja on vaikeaa tai mahdotonta seurata, mutta silti ne kykenevät aiheuttamaan suurta vahinkoa toiminnassa oleville satelliiteille.

Kansainväliselle avaruusasemalle asennetaan tänä vuonna uusi SDS-tutkimuslaite romua seuraamaan. Sen avulla pystytään selvittämään, kuinka paljon aivan pieniä avaruusromun hitusia on avaruusaseman lähiympäristössä.

Tutkijoiden mukaan jopa alle millimetrin kokoiset kappaleet voivat olla vaaraksi avaruudessa toimiville ihmisille.

"Näin pieni romu saattaa vahingoittaa esillä olevaa lämpösuojausta, avaruuspukuja, ikkunoita ja suojaamattomia herkkiä laitteita", kertoo Joseph Hamilton.

"Avaruusasemalla se voi tehdä teräviä reunoja avaruuskävelijöiden matkan varrella oleviin käsiotteisiin, mikä saattaa myös aiheuttaa vahinkoa puvuille."

Kun laite on asennettu Columbus-moduulin ulkopuolelle, se tulee tarjoamaan lähes reaaliaikaista tietoa siihen osuneista avaruusromun hitusista.

Aiheesta lisää Phys.org (englanniksi)