Discovery-sukkula laukaistiin viimeiselle avaruusmatkalleen

Discovery-sukkula laukaistiin viimeiselle avaruusmatkalleen viime yönä kello 23.53 Suomen aikaa.

Miehistön lisäksi STS-133-lento vie Kansainväliselle avaruusasemalle monitoimimoduulin ja varaosia. Ohjelmassa on kaksi avaruuskävelyä.

Mukana lennolla on myös Robonautti 2 eli R2. Se on prototyyppi astronautteja auttamaan suunnitellusta kauko-ohjattavasta robotista, joka muistuttaa ulkonäöltään ihmistä. Prototyyppiä testataan vain aseman sisätiloissa, mutta myöhemmät mallit voisivat myös tehdä avaruuskävelyitä.

Alkujaan lennolla piti olla mukana suomalaisia sukujuuria omaava astronautti Timothy Kopra, mutta hän loukkaantui tammikuussa pyöräilyonnettomuudessa ja joutui jättämään lennon väliin.

Kansainvälisellä avaruusasemalla on nyt ruuhkaa, sillä sinne telakoitui torstaina ESAn ATV-huoltoalus. Asemalla on entuudestaan miehistön kaksi venäläistä Sojuz-alusta sekä Progress ja HTV-huoltoalukset.

STS-133 jää toiseksi tai kolmanneksi viimeiseksi sukkulalennoksi, sillä kesäkuuksi suunniteltu ylimääräinen lento STS-135 ei vielä ole saanut virallista rahoituspäätöstä. Viimeinen lukkoon lyöty sukkulalento koittaa aikaisintaan 19. huhtikuuta, kun Endeavour-sukkula vierailee avaruusasemalla.

Discovery on Nasan nykyisistä avaruussukkuloista vanhin. Se lensi ensimmäisen kerran vuonna 1984. Tämä lento on Discoverylle 39. ja sukkulaohjelmassa 133. Rakennettaessa sukkulat suunniteltiin käytettäväksi sata lentokertaa.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)