Törmäys Pohjois-Atlanttiin saattoi aiheuttaa hyökyaallon keskiajalla

Tutkijat ovat löytäneet todisteita tuhat vuotta sitten Englannin ja Pohjois-Amerikan rannikoille iskeneestä hyökyaallosta. Katastrofin aiheuttaja on Atlanttiin mahdollisesti osunut komeetta tai asteroidi.

”Tänä vuonna, Mikkelinpäivän aattona, tuli valtava meritulva, joka levisi laajalle näille maille”, kertoo Anglosaksien kronikka vuodelta 1014. Tulvan kerrotaan hukuttaneen Englannissa kaupunkeja.

Toisaalta samassa kronikassa kerrotaan myös tultasyöksevistä lohikäärmeistä, joten Brightonin yliopiston tutkija Phill Teasdale halusi varmistaa, voiko tulvatarinaan luottaa.

Juuri ilmestyneessä Tähdet ja avaruus -lehdessä no 1/2018 kerrotaan, miten Teasdalen tutkimusryhmä löysi  suunnilleen saman ikäisistä rannikon maa-alueiden kerrostumista merieliöiden mikrofossiileja.

Löytö on yllättävä todiste Anglosaksien kronikan puolesta. Hämmästyttävintä on kuitenkin mahdollinen syyllinen.

”Nykykäsityksemme mukaan kyseessä saattoi hyvinkin olla komeetan isku. Osuma voi aiheuttaa suuren mittakaavan häiriöitä valtamerissä”, Teasdale kertoo Tähdet ja avaruudelle

Myös Yhdysvaltain itärannikon tuntumasta on havaittu alustavia merkkejä mahdollisesta tsunamista, mikä vahvistaa osuman todennäköisyyttä Pohjois-Atlantilla.

”Löysimme suolta New Yorkin osavaltiosta poikkeavan kerrostuman, joka on saattanut tulla osumasta mereen vuonna 1014”, kertoo Columbian yliopiston geologi Dallas Abbott.

Kolmas viite ajankohdan tapahtumista löytyy Grönlannin mannerjäästä. Jäästä kairatuissa näytteissä erottuu selvä ammoniakkipitoisuuden nousu noin tuhat vuotta sitten. Se on erillinen ja riippumaton merkki keskiajan mahdollisesta törmäyksestä.

Samanlaisia kohonneita ammoniakkiarvoja on löytynyt mannerjäästä myös vuoden 1908 kohdalta, jolloin Siperian ilmatilassa Tunguska-joen kohdalla räjähti asteroidi tai komeetta. 

Aiheesta lisää tuoreessa Tähdet ja avaruus -lehdessä 1/2018