Taiteilijan näkemys lukuisista maailmankaikkeuksista. Kuva Greg Smye-Rumsby

Tutkijat laskivat rinnakkaisuniversumien lukumäärän

Stanfordin yliopiston tutkijat Andrei Linde ja Vitaly Vanchurin ovat laskeneet mahdollisten rinnakkaisuniversumien lukumäärän. Heidän mukaansa erilaisia maailmankaikkeuksia on 10^10^10^7 kappaletta (eli kymmenen potenssiin kymmenen potenssiin kymmenen miljoonaa).

Luku riippuu käytetystä mallista, mutta joka tapauksessa se on paljon enemmän, kuin yksikään ihminen pystyy käsittämään.

Teoria useista universumeista on yleisesti hyväksytty yhdeksi mahdolliseksi selitykseksi oman maailmankaikkeutemme ominaisuuksille. Tämän käsityksen mukaan alkuräjähdyksen myötä syntyi lukuisia universumeita, joilla kaikilla oli hieman erilaiset fysiikan lait. Monien erilaisten maailmankaikkeuksien myötä olisi väistämättä syntynyt myös vähintään se yksi, joka mahdollisti ihmisen kaltaisen älykkään elämän kehittymisen.

Suurimman rajoituksen mahdollisten havaittavissa olevien universumien määrälle näyttää kuitenkin muodostavan ihmisaivot. Tutkijakaksikon mukaan ihminen pystyy elinikänsä aikana keräämään 10^16 bittiä tietoa ja siksi erottamaan vain rajallisen määrän erilaisia konfiguraatioita. Tämä tarkoittaisi sitä, etteivät aivot periaatteessa voisi havaita enempää kuin 10^10^16 erilaista universumia.

Linden ja Vanchurinin julkaisema tutkimus (englanniksi)

Pysyvä linkki
Samankaltaisia uutisia
Ladataan...
Uusin numero
Uutisarkisto