Neutriinoja käytettiin ensimmäistä kertaa viestintään

Tieteiskirjallisuudessa on pitkään pohdittu mahdollisuutta käyttää neutriinoja kommunikointiin. Nyt yhdysvaltalaiset tutkijat ovat ensimmäistä kertaa onnistuneet lähettämään ja vastaanottamaan viestin neutriinojen avulla.

Neutriinot ovat erittäin läpitunkevia, mutta vaarattomia alkeishiukkasia. Ne kulkevat esimerkiksi maapallon läpi niin, että suurin osa ei edes huomaa planeettamme olemassaoloa.

Neutriinoita voitaisiin siis käyttää, kun halutaan lähettää viesti suoraan planeettamme läpi tai esimerkiksi Kuun kääntöpuolelle. Nykyisin planeettojen tai Kuun taakse peittyvät luotaimet ovat tavoittamattomissa.

Läpimurtoon tarvittiin Fermilabin 170 tonnin hiukkaskiihdytin sekä suuri havaintolaitteisto, joten varsinainen käytännöllinen neutriinoviestintä vaatii vielä paljon kehitystyötä. "Se alkaa kuitenkin näyttää toteutumiskelpoisemmalta", uskoo Dan Stancil Pohjois-Carolinan valtion yliopistosta.

Aiheesta lisää Oak Ridge National Laboratory (englanniksi)