Kosminen kangastus voisi selittää pimeän energian

Espanjalais-kreikkalainen tutkijaryhmä ehdottaa erikoista selitystä havainnolle pimeästä energiasta. Heidän mukaansa niiden takana on kosminen tyhjiöenergia.

Maailmankaikkeuden kiihtyvän laajenemisen selittävän pimeän energian syyksi on yleisesti ehdotettu esimerkiksi kvintessenssiä eli tuntematonta perusainetta sekä haamukenttää eli ajan mukaan vaihtelevaa kenttää. Tutkijaryhmän mukaan molemmat näistä voisivat olla tyhjiöenergian aiheuttamia kangastuksia.

"Teoreettinen tutkimuksemme demonstroi, että pimeän energian yhtälö voi simuloida kvintessenssin tai haamuenergian kenttää, vaikkei sellaisia todellisuudessa olisikaan", kuvailee Joan Solà Barcelonan yliopistosta. "Siten WMAPin, Planckin ja muiden laitteiden havainnot selittyvät kangastusta vastaavana ilmiönä."

Tyhjiöenergian kiihdyttämän maailmankaikkeuden huonona puolena on, että se johtaa edelleen ongelmiin esimerkiksi kosmologisen vakion kanssa, joka määrittää universumin laajenemisnopeuden. Tutkijat uskovat kuitenkin, että entistä tarkemmat havainnot voivat tarkentaa kosmisen tyhjiöenergian mallin parametreja tarpeeksi sen erottumiseksi edukseen muihin pimeän energian selitysvaihtoehtoihin verrattuna.

Nykyhavaintojen mukaan maailmankaikkeuden energiasisällöstä noin 68 prosenttia on pimeää energiaa, 27 prosenttia pimeää ainetta ja ainoastaan 5 prosenttia näkyvää ainetta. Pimeän energian olemuksesta on kiistelty sen 1990-luvulla tehdyn löytämisen jälkeen runsaasti, ja todennäköisesti väittely jatkuu vilkkaana seuraavinakin vuosikymmeninä.

Tutkimus aiheesta ilmestyi Monthly Notices of the Royal Astronomical Society -julkaisussa.

Aiheesta lisää SINC (englanniksi)