Hubble nappasi kuvat meitä lähimmillään olleista Marsista ja Saturnuksesta

Nasa on julkaissut Hubble-avaruusteleskoopin ottamat uudet kuvat Saturnuksesta ja Marsista. Molemmat planeetat olivat kuvattaessa lähellä oppositioitaan eli lyhyimpiä etäisyyksiään maapallosta.

Mars kuvattiin 18. heinäkuuta planeetan ollessa pölymyrskyn peittämänä. Verrattuna edellisen kerran vastaavan sijainnin otokseen erottuu yksityiskohtia paljon vähemmän. Myrsky on planeetan ensimmäinen globaali myrsky sitten vuoden 2007.

Pölymyrskyn arvioidaan aiheutuvan planeetan eteläisen pallonpuoliskon kevään ja kesän aiheuttamista tuulista ja pienemmistä myrskyistä, jotka toisinaan yhdistyvät kattamaan lähes koko planeetan pinnan.

Punaisen planeetan myrskysää aiheuttaa merkittäviä ongelmia aurinkopaneeliensa tehosta riippuvaiselle Opportunity-mönkijälle. Kulkija on pölymyrskyn vuoksi vaivutettu horrostilaan 12. kesäkuuta.

Saturnus ikuistettiin puolestaan kesäkuussa, kun se oli 2,19 miljardin kilometrin etäisyydellä meistä.

Planeetan renkaat näkyvät leveinä, koska Saturnuksen pohjoisella pallonpuoliskolla on parhaillaan keskikesä. Samasta syystä pohjoinen napa-alue näkyy hyvin maapallolle. Pohjoisnavalla erottuu kuusikulmion muotoinen pilvimuodostelma. 

Saturnuksen vuosi eli kierros Auringon ympäri vie 30 maapallon vuotta.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)