Luotain mittaa maaperän vesipitoisuuden sen ylimmästä viidestä senttimetristä. Vaikka tämä osa käsittää vain häviävän pienen määrän koko planeettamme vedestä, vesivaraston sijainti maan ja ilmakehän rajapinnalla antaa sille merkittävän roolin sään ja ilmaston määräytymisessä.

Ennen SMAPia kosteusmittauksia oli suoritettu yksittäisillä havaintoasemilla, joita ei ollut riittävästi laajemman kuvan hahmottamiseen.

Luotaimen laukaisun myötä tilanne muuttui merkittävästi, sillä SMAP mittaa kosteutta maapallon laajuisesti kahden tai kolmen päivän välein. "Ensimmäistä kertaa voimme tarkasti kvantifioida sateen vaikutuksia maaperän kosteuteen globaalissa mittakaavassa ja eri tyyppisillä maalajeilla", sanoo SMAPin projektitutkija Simon Yueh.

Maanpinnan kosteusmuistilla tarkoitetaan sitä aikaa, minkä maaperä pysyy kosteana sateen jälkeen. Tutkijat havaitsivat, että keskimäärin noin yksi seitsemäsosa sataneen veden määrästä on yhä tallella maan pintakerroksessa kolme päivää myöhemmin ja että kuivien alueiden maaperä pidättää vettä kaikkein parhaiten.

SMAPin data auttoi tutkijoita tunnistamaan myös alueita, joilla pintamaan kosteusmuisti saattaa vaikuttaa säätilaan sekä kuivuusjaksojen ja tulvien kehittymiseen. Tällaisista vaikutuksista on ollut spekulaatioita, mutta nyt asiaa pystyttiin tutkimaan ensimmäistä kertaa suoraan.

Aiheesta lisää Jet Propulsion Laboratory (englanniksi)