Falcon 9:n neitsytlento nousi avaruuteen

[Päivitetty klo 23.30] SpaceX-yhtiön Falcon 9-kantoraketti laukaistiin onnistuneesti tänään kello 21.45 Floridan Cape Canaveralin avaruuskeskuksesta.

Raketin hyötykuormana oli Dragon-kapselia simuloiva koemassa, joka pääsi kiertoradalle noin yhdeksän ja puoli minuuttia myöhemmin.

Aivan täydellisesti kaikki ei mennyt, sillä raketin toinen vaihe alkoi odottamattomasti pyöriä hieman. SpaceX ilmoitti kuitenkin, että raketin lopullinen rata osui lähes napakymppiin.

Saavutus oli SpaceX:lle upea, koska on enemmän poikkeus kuin sääntö, että kantorakettimallin ensimmäinen laukaisu sujuu hyvin.

SpaceX suunnittelee monenlaista avaruustoimintaa ja halpoja laukaisuja. Falcon 9:n kolmannella lennolla aiotaan testata rahdin viemistä Kansainväliselle avaruusasemalle käyttämällä miehittämätöntä Dragon-rahtialusta.

Nasan avaruussukkulan jäädessä eläkkeelle Falcon 9:stä voi hyvinkin tulla Yhdysvaltain kansallisen avaruustoiminnan ykkösraketti.

Dragon-aluksesta on tarkoitus kehittää myös miehitetty versio, jota voidaan käyttää sekä Nasan astronauttien että avaruusturistien kuljettamiseen. SpaceX aikoo myös toimia yhteistyössä avaruushotelleja suunnittelevan Bigelow Aerospacen kanssa.

Falcon 9 pystyy viemään matalalle Maata kiertävälle radalle noin 10 tonnia ja yhtiö ilmoittaa yksittäisen laukaisun hinnaksi noin 50 miljoonaa euroa. Toteutuessaan tämä toisi kiertoradalle vietävän kuorman kilohinnan huomattavasti halvemmaksi kuin muilla länsimaiden raketeilla.

SpaceX:n sivut (englanniksi)

Laukaisuvideo YouTubessa