ESAn seuraavaa satelliittia liikuttaa butaani

Euroopan avaruusjärjestön seuraava minisatelliitti on luokassaan ensimmäinen, joka pystyy muuttamaan rataansa. Se käyttää tähän kylmää butaanikaasua.

Muropakkauksen kokoinen GomX-4B satelliitti liikkuu tavanomaisella radalla olevan kaksoiskappaleensa ympärillä 4 500 kilometrin etäisyydellä. Satelliitti käyttää ratamuutoksiin sen toiselle laidalle sijoitettua neljää pikkuruista suutinta. 

Kaikki satelliitin liikuttamiseen käytetyt elementit  kuten kammio, suutin ja sensorit  on mahdutettu 1×2 cm siruille, jotka ovat vain millin paksuisia.

Ajoaineena tankeissa on sytyttimissäkin käytetty nestemäinen butaanikaasu. Toisin kuin sytyttimissä, satelliitissa olevaa butaania ei kuitenkaan polteta.

"Palavan ajoaineen sijaan nämä ovat yksinkertaisempia 'kylmä kaasu' -moottoreita, jotka on erityisesti suunniteltu tällaiselle pienelle lennolle", sanoo Tor-Arne Grönland moottorit toimittaneesta NanoSpacesta.

Satelliittiparin päätarkoitus on testata niiden välistä radiokommunikaatiota sekä yhteyttä Maahan. NanoSpace aikoo kokeilla myös erilaisia moottoreiden operointitapoja.

"Teemme erityyppisiä polttoja. On tärkeää tehdä niitä lennon alkuvaiheessa ja sitten taas myöhemmin, jotta voimme osoittaa moottorin selviävän ja toimivan hyvin avaruudessa", Grönland sanoo.

Aiheesta lisää ESA (englanniksi)