Ensimmäinen suomalaissatelliitti ei vastaa enää komentoihin

Tutkijat ovat menettäneet yhteyden Aalto-2-satelliittiin. Ongelmat johtuvat todennäköisesti säteilyn vioittamasta komponentista tai alhaisesta lämpötilasta.

Aalto-2-satelliitti vapautettiin Maan kiertoradalle Kansainväliseltä avaruusasemalta toukokuun lopulla. Ensimmäisinä päivinä kaikki sujui loistavasti. Satelliitin antennit ja anturit avautuivat, ja energiajärjestelmä latasi akkuja.

Neljä päivää vapautuksen jälkeen satelliitin signaalissa alkoi ilmetä häiriöitä.

”Näimme muutaman kerran epäsäännöllisyyksiä majakkasignaalissa, eli satelliitin itsenäisesti lähettämässä lyhyessä tiedotteessa. Sitten satelliitti viestitti, että se oli käynnistynyt uudelleen, ja sen jälkeen majakkasignaali ja yhteys katosivat”, kertoo Jaan Praks Aalto-yliopistosta.

”Opiskelijat ovat yrittäneet toistaa samanlaista ongelmaa laboratoriossa satelliitin insinöörimallilla, mutta tuloksetta. Seuraavaksi tiimi yrittää elvyttää satelliittia radioteleskoopilla."

"Todennäköisesti ongelman takana ovat avaruuden hankalat olosuhteet, esimerkiksi säteilyn aiheuttama komponentin vioittuminen tai alhaisen lämpötilan aiheuttamat ongelmat energiajärjestelmässä", Praks arvioi. "Ohjelmisto-ongelma ei ole myöskään poissuljettu."

Jos yhteyttä ei saada lähiviikkoina palautettua, satelliitin tieteelliset mittaukset ovat vaarassa. Praks kuitenkin painottaa, että vaikka yhteyden menetys on vakava takaisku, satelliittitiimi on saavuttanut merkittävää edistystä. Maa-aseman järjestelmät toimivat, ja tiimi sai myös aineistoa analysoitavaksi.

Aalto-2 on ensimmäinen avaruuteen päässyt suomalaisvalmisteinen satelliitti.

Aiheesta lisää STT