Vieras sivilisaatio on tuskin syynä Tabbyn tähden oudolle käytökselle

Tabbyn tähtenä tunnetun kohteen outo käyttäytyminen johtuu komeetoista eikä esimerkiksi vieraan sivilisaation megarakennelmista. Tätä näkemystä puoltaa hiljattain Astrophysical Journal -lehdessä julkaistu tutkimus.

Tabbyn tähden kirkkaus vaihtelee epäsäännöllisesti, aivan kuin suuria kappaleita kulkisi sen editse. Media innostui kohteesta, kun joukko tähtitieteilijöitä esitti, että havainnot selittyisivät vieraan sivilisaation jättiläismäisillä rakennelmilla. Tällaisia rakennelmia voitaisiin käyttää tähden energian keräämiseen.

Jo tuolloin tutkijat silti pitivät todennäköisimpänä teoriana sitä, että tähteä kiertää satojatuhansia komeettoja. Tämä selitys jouduttiin kuitenkin laittamaan hyllylle kun kävi ilmi, että tähden kirkkaus on vuosisadan aikana himmentynyt merkittävästi.

Vuosien 1890 ja 1989 välillä tähden kirkkaus näytti vähentyneen jopa noin 20 prosenttia. Komeetat eivät voisi selittää tätä ilmiötä. Nyt on kuitenkin paljastunut, että pitkän aikavälin himmeneminen johtui havaintolaitteista eikä itse tähdestä.

"Tarkastelimme monien vastaavien tähtien kirkkauden muutoksia DASCH-tietokannasta ja havaitsimme, että useat tähdet kokivat samanlaisen himmenemisen 1960-luvulla", selittää Keivan Stassun Vanderbiltin yliopistosta. "Tämä viittaa siihen, että himmenemiset johtuivat instrumenteissa tapahtuneista muutoksista, ei tähtien kirkkauden muutoksista."

Komeettateoria on siis edelleen vahvasti mukana selittämässä Tabbyn tähden kummallisuutta.

Aiheesta lisää Vanderbiltin yliopisto (englanniksi)