Vesipilviä löytyi ensimmäistä kertaa aurinkokunnan ulkopuolelta

Seitsemän valovuoden päässä sijaitsevalla ruskealla kääpiöllä on havaittu merkkejä vetisistä pilvistä. Tämä ensimmäinen kerta, kun vedestä koostuvia pilviä löydetään aurinkokuntamme ulkopuolelta.

WISE 0855 on kylmin tunnettu kääpiötähti. Sen pintalämpötila on -23 celsiusastetta, mikä on vain reilut sata astetta Jupiterin lämpötilaa enemmän. Merkit vedestä löydettiin tähden spektrin infrapuna-alueelta.

"Odottaisimme, että näin kylmällä kohteella on vesipilviä. Tämä on vahvin todiste siitä, että näin on", sanoo Andrew Skemer Kalifornian yliopistosta.

Tutkijat myös mallinsivat ruskean kääpiön kaasukehää. Simulaatiot sisälsivät niin pilvettömän kuin pilvisen vaihtoehdon. Parhaan vastaavuuden spektrihavaintohin tuotti malli, jossa planeetalla oli vesipilviä.

Kohteen spektri osoittautui veden osalta hyvin samankaltaiseksi kuin Jupiterilla. Toisaalta selkeä ero oli havaittavissa fosfiinin suhteen. Tämä myrkyllinen fosforin ja vedyn muodostama yhdiste on yleinen Jupiterissa, mutta WISE 0855 antoi siitä vain heikon signaalin.

Fosfiinin runsas esiintyminen taivaankappaleen pinnalla on merkki turbulentista kaasukehästä, sillä yhdistettä muodostuu syvällä planeetan kuumassa sisuksessa. Näin ollen WISE 0855:n kaasukehä vaikuttasi olevan Jupiteria rauhallisempi.

"Ominaisuuksia, joita on pitkään tutkittu Jupiterilla, voidaan spektrin avulla tutkia nyt aurinkokunnan ulkopuolisessa maailmassa", iloitsee Skemer.

Aiheesta lisää Kalifornian yliopisto Santa Cruzissa (englanniksi)