Veden olemassaolo TRAPPIST-1-tähden planeetoilla sai lisävahvistusta

Pientä TRAPPIST-1-tähteä kiertää jopa seitsemän maapallon kokoista kiviplaneettaa. Nyt näyttää entistä todennäköisemmältä, että ainakin osalla planeetoista on vettä.

Maaliskuussa kerroimme, että Hubble oli havainnut viileän TRAPPIST-1-tähden sisimpien planeettojen ympäriltä vetyä.

Koska tähden ultraviolettisäteily voi hajottaa vesimolekyylejä vedyksi ja hapeksi, tutkijat arvioivat tuolloin, että avaruudesta löytynyt vety saattaa olla ensimmäinen viite vetisten kaasukehien ja jopa merien olemassaolosta planeetoilla. Tuolloin merkit olivat kuitenkin vielä vahvasti tulkinnanvaraisia.

Tähtitieteilijät käyttivät Hubble-teleskooppia selvittääkseen, kuinka paljon kukin TRAPPIST-1-tähden planeetta saa säteilyä.

Mittausten perusteella etenkin kahdella sisimmällä planeetalla, joiden ympäriltä vetykaasu löytyi, säteily riittää hajottamaan kaasukehissä mahdollisesti olevaa vettä ja ajamaan vedyn ulos kaasukehästä.

"Tuloksemme viittaavat siihen, että kaasukehän karkaaminen voi olla tärkeässä roolissa näiden planeettojen kehityksessä", tiivistää Julien de Wit yhdysvaltalaisesta MIT-instituutista.

Laskujen mukaan sisimmät planeetat ovat voineet menettää jopa 20 kertaa maapallon merien verran vettä viimeisen kahdeksan miljardin vuoden aikana. Ne saattavat siis nyt olla jo rutikuivia.

"Tuloksemme viittaa siihen, että ulommat planeetat ovat parhaita kandidaatteja veden etsintään tulevalla James Webb -avaruusteleskoopilla", toteaa Vincent Bourrier Geneven yliopiston observatoriosta.

Tämän hetkiset havainnot ovat silti vielä niin niukat, ettei veden tai merien olemassaolosta voi sanoa mitään varmaa.

Aiheesta julkaistu lehdistötiedote (englanniksi)