Planeettakunnat paljastuivat yllättävän säännönmukaisiksi

Satojen planeettajärjestelmien vertailussa ilmeni, että planeetat ovat usein samankokoisia ja samoilla etäisyyksillä toisistaan. Emotähdellä ei välttämättä ole planeettojen syntyyn niin suurta vaikutusta kuin on uskottu.

"Me näemme tämän säännönmukaisuuden yhä uudelleen ja uudelleen", sanoo Lauren Weiss Montrealin yliopistosta. Hän johti tutkijarymää, joka analysoi Kepler-avaruusteleskoopin löytämää 355 aurinkokuntaa. Yhteensä näissä on 909 planeettaa.

Tähden massan on yleisesti ajateltu olevan yhteydessä siihen, minkä mallinen eksoplaneettakunta sille muodostuu. Nyt tehty tutkimus kuitenkin haastaa tämän käsityksen.

Tähtitieteilijätiimin mukaan jokin muu tekijä, kuten planeetat synnyttävän aineskiekon massa tai kiekon edesottamukset heti planeettojen muodostumisen jälkeen, vaikuttaa lopulliseen planeettajärjestelmään.

"Siellä on luultavasti jotakin planeettoja muodostavan kiekon fysiikkaan liittyvää, joka määrää kuinka suuriksi planeetat muodostuvat ja kuinka kauaksi toisistaan ne päätyvät", sanoo Weiss.

Tulos täytyy vielä varmentaa lisähavainnoilla. Toistaiseksi Kepler-teleskooppi on nähnyt tähden edestä kulkevista planeetoista vain ne, joilla on verraten lyhyet kiertoradat.

Aiheesta lisää New Scientist (englanniksi)