Nuoren tähden aineskiekosta löytyi jo toinen planeetta

Viime vuonna nuoren tähden kaasu- ja pölykiekosta saatiin ensimmäistä kertaa valokuvattua planeetta. Nyt kuviin on saatu toinenkin saman tähden kiertolainen.

Vastasyntyneiden tähtien ympärillä olevista aineskiekoista saaduissa kuvissa näkyy aukkoja, jotka voivat olla planeettojen aiheuttamia. Kuitenkin merkkejä itse planeetoista on saatu vain kourallinen.

"Me näemme renkaita ja aukkoja joka puolella. Avoin kysymys on ollut, onko siellä planeettoja", sanoo Julien Girard Space Telescope Science -instituutista Yhdysvalloista.

Nyt suoraan valokuvattu uusi planeetta löytyi Aurinkoa hiukan kevyemmän tähden PDS 70 ympärillä olevan kaasu- ja pölykiekon aukosta. Laaja aukko alkaa noin kolmen miljardin ja päättyy kuuden miljardin kilometrin etäisyydellä tähdestä.

PDS 70c -niminen planeetta sijaitsee on noin 5,3 miljardin kilometrin etäisyydellä tähdestään eli hiukan kauempana kuin Neptunus Auringosta.

Viime vuonna saman aineskiekon aukosta onnistuttiin kuvaamaan jo yksi planeetta. Se on noin 3,2 miljardin kilometrin etäisyydellä eli suurin piirtein Uranuksen etäisyydellä Auringosta.

Molemmat havainnot tehtiin Chilessä sijaitsevalla VLT-teleskoopilla. Tällä kertaa kuvausinstrumenttina käytettiin MUSE-spektrografia, jota ei alun perin ole suunniteltu eksoplaneettojen havaitsemiseen.

"Olimme hyvin yllättyneitä kun löysimme toisen planeetan", sanoo Sebastiaan Haffert Leiden Observatorysta.

Aiheesta lisää HubbleSite (englanniksi)